Ilmatieteenlaitos on antanut tällä viikolla pakkasvaroituksen koko maahan Ahvenanmaata lukuunottamatta. Varoitus on tarkoitettu erityisesti riskiryhmille, joihin kuuluvat vanhukset, lapset, sydän- ja hengitystiesairaat sekä diabeetikot. Ilmatieteenlaitos neuvoo riskiryhmiä välttämään kylmälle altistumista ja vähentämään fyysistä rasitusta ulkona.
Ympäristöterveyden erikoistutkija Jouni Tuomisto Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta suhtautuu asiaan maltillisemmin.
– Riskiryhmiin kuuluvien ei tarvitse pysytellä pakkasella sisätiloissa. Pakkanen on heillekin pukeutumiskysymys. Kunnon paukkupakkasen riskejä ei kuitenkaan pidä vähätellä, sillä tilastotkin sen todistavat, että kylminä päivinä kuolee enemmän ihmisiä kuin lämpiminä.
Lapset
Vauvojen ja pienten lasten vanhempien on huolehdittava siitä, että lapsella on riittävästi vaatetta yllään. Palella ei saa, mutta ylipukeutumistakin on vältettävä, jotta hikeä ei pääse muodostumaan. Iholta haihtuessaan kosteus moninkertaistaa menetettävän lämmön määrän.
- Hyvinkin puetun vauvan lämpötilaa on tärkeä tarkkailla ulkona ollessa. Vauvan vaatteiden alta kaulan lämpötilan kokeileminen on hyvä tapa. Jos kaula tuntuu kylmältä, on silloin syytä huolestua. Hikinenkään lapsi ei saa olla.
Myös isompien lasten oikeanlainen pukeutuminen on vanhempien vastuulla.
- Lapset eivät vielä osaa varautua pakkaseen oikein, eivätkä he välttämättä uskalla myöntää vieraassa seurassa, kuinka kylmissään he oikeasti ovat, Tuomisto pohtii.
Vanhukset
Kylmä supistaa verisuonia ja heikentää pintaverenkiertoa.
- Heikentynyt pintaverenkierto ja sen viilentävä vaikutus voivat tuntua vanhemmilla ihmisillä herkemmin ja varsinkin silloin, jos heillä on sydänsairauksia, Tuomisto selventää.
Diabeetikot ja heikosta ääreisverenkierrosta kärsivät
Diabeetikot kärsivät usein heikentyneestä ääreisverenkierrosta. Heidän ja muuten heikosta ääreisverenkierosta kärsivien on muistettava suojata kätensä ja jalkansa muita huolellisemmin.
- Kylmetessään ihmisen verenkierto alkaa heikentyä ensimmäisenä kehon ääreisosista, mikä saa sormet ja varpaat kylmenemään ensimmäisenä, Tuomisto perustelee.
Sydän- ja hengitystiesairaat
Kylmä ja kuiva pakkasilma voi supistaa keuhkoputkia, mikä vaikeuttaa ilman kulkeutumista keuhkoihin ja näin ollen aiheuttaa hengenahdistusta. Astmaatikoilla tämä voi aiheuttaa astmakohtauksen ja heidän onkin hyvä varautua pakkaskeleihin astmapiipulla.
- Lämpimien vaatteiden lisäksi kannattaa pitää huivia nenän ja suun edessä. Se lämmittää hengitysilmaa ja siten vähentää hengityselimistön rasitusta. Se myös vähentää lämmönhukkaa, Tuomisto selventää.
Tuomisto kertoo kovan pakkasen voivan myös lisätä sydänsairaan sydänkohtauksen riskiä.
Alkoholin vaikutuksen alaiset oma riskiryhmänsä
Vielä 100 vuotta sitten pakkasella kylmettyneitä lääkittiin alkoholilla. Nykyään sen tiedetään olevan väärä ja vahingollinen tapa.
- Alkoholi ja pakkanen ovat vaarallinen yhdistelmä, sillä alkoholi lisää pintaverenkiertoa, mikä tuntuu lämmittävän ihoa, mutta oikeasti käsissä ja jaloissa oleva kylmä veri lähtee kiertämään kehossa ja se jäähdyttää kroppaa todella. Tästä johtuen kuulemmekin joka talvi ikäviä esimerkkejä siitä, kuinka päihtynyt henkilö on paleltunut ulos, Tuomisto sanoo.
Lue lisää
Pakkanen kiristyy viikonloppuna – näillä ohjeilla suojaudut oikein
Paleltumat
Talviurheilussa piilee terveysuhka - monet sairastavat tietämättään
Hypotermia eli alilämpöisyys
Näin vältät paleltumat kovalla pakkassella
Näin kylmä voi haitata ihmisen terveyttä



0









