Suomalaiset syövät liian vähän kasviksia, hedelmiä ja marjoja, selviää Bayer HealthCaren teettämästä kyselystä. Kyselyyn vastanneista vain viisi prosenttia syö suositellun määrän, eli vähintään 400 grammaa hedelmiä, kasviksia ja marjoja päivässä.
Kyselyn tulokset herättävät asiantuntijoissa huolen suomalaisten vitamiinien ja hivenaineiden riittävästä saannista. Ravitsemusterapeutille suomalaisten vähäinen kasvisten syönti ei juuri tule yllätyksenä.
- Vastaanotollani huomaan kuinka vähän suomalaiset todellisuudessa syövätkään kasviksia. Jotkut eivät syö niitä päivän aikana lainkaan tai korkeintaan vain pari kurkkuviipaletta. Silloin ravintoaineiden saanti kärsii huomattavasti, selventää Terveystalon ravitsemusterapeutti Anette Palsa.
Palsan mukana vähimmäissuositus tulisi helposti täyteen, kun päivän jokaiseen ateriaan sisällyttäisi noin oman kourallisensa verran kasviksia, hedelmiä tai marjoja.
Vitamiineista ja hivenaineista puutetta
Kasvikset, hedelmät ja marjat ovat paras vitamiinien ja hivenaineiden lähde, mutta tarvittaessa puutoksia voi paikata myös vitamiinivalmisteilla. Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen ylijohtaja Erkki Vartiainen muistuttaa erityisesti laihduttajien, raskaana olevien tai imettävien naisten, erikoisruokavaliota tai epätasapainoista ruokavaliota noudattavien, paljon urheilevien sekä stressaantuneiden henkilöiden kiinnittävän huomiota vitamiiniensa saantiin. Vartiainen korostaa erityisesti D-vitamiinin tärkeyttä.
- Erityisesti lasten ja nuorten riittävästä D-vitamiinin saannista on huolehdittava. Aikuisille sen tarpeellisuus määrittyy tilannekohtaisesti, Vartainen kertoo.
Noin puolella pulaa kalasta ja maitotuotteista
Kyselyssä todettiin suomalaisten syövän liian vähän myös kalaa ja maitotuotteita. Vastaajista noin puolet soivät kalaa suositusten mukaisesti, eli vähintään kerran tai kaksi viikossa. Reilu 40 posenttia vastanneista nautti maitotuotteita suositellun 3-4 kertaa päivässä.
Vartiainen kertoo kyselyssä myös selvinneen, että hyvin koulutetut syövät tavallista terveellisemmin, joka näkyy pääasiassa kasvisten ja hedelmien syöntitottumuksissa. Myös maantieteellisesti tilastoissa oli eroja. Pohjois-Suomessa syötiin enemmän kovia rasvoja kuin etelässä.
Kysely toteutettiin internet-kyselynä tammikuun aikana ja siihen vastasi 1003 kuluttajapaneelin henkilöä.
|
- Kasviksia, hedelmiä ja marjoja vähintään 400 grammaa päivässä. - Maitotuotteita vähintään 3-4 kertaa päivässä. - Kalaa vähintään 1-2 kertaa viikossa. |
Lue lisää
Kasvisten terveellisyyttä tukee vankka tutkimustieto
Vihannesten syönti vähenee kun TV:n katselu lisääntyy
Marjojen syönti edistää sydänterveyttä
Kasvikset ja normaali paino tutkijoiden keinot ehkäistä syöpää



0









